27.9.2009

Jari Tervo: Koljatti

Vaikka tämä oli hyvin ajankohtainen kirja niin ei kuitenkan niin ajankohtainen että vaalirahakohu olisi ollut käsittelyssä. Hyvä niin. En olisi oikein jaksanut sitä yli 300 sivua. Kirjan päähenkilö on pääministeri Lahnanen Keskusta-puoleesta. Puoluesihteeri on nimeltään Pörhönen, mutta kaikki muut esiintyvät omilla nimillään.

Tervo tekee Lahnasesta melkoisen sekopään, mutta uskottavan sellaisen. Minun on helppo ymmärtää Lahnasen kliseemäinen ajatus kylmistä suomalaisista EU:n tilaisuuksissa. Vaikka se on niin sterotyyppinen ajatus, niin tiedän itse että se on totta. Kyllä niitä poskisuudelmia ja jatkuvaa lääppimistä hetken jaksaa, mutta muutamassa päivässä haluaisi rakentaa ympärilleen kuplan jota lähemmäksi eivät kaikenmaailman etelä-eurooppalaiset pääse. Lahnasen ajatukset Stubbista ovat myös hyvin uskottavia. Stubb on ärsyttävä, vaikka olisi kuinka pätevä tahansa.

Kirjan loppu on vaan vähän kliseemäinen. Ilman avautumista Putinille, asiat olisi melkein voinut selittää parhain päin eikä olisi tarvinnut turvautua äärimmäisiin keinoihin.

Jari Tervo: Koljatti (2009) WSOY
Arvio: *** Liiankin ajankohtainen

26.9.2009

Matti Rönkä: Ystävät kaukana

Kirjan aluksi Viktor elää onnellisena Marjansa kanssa puutalossa Tapanilassa ja bisneksetkin sujuvat. Joku kuitenkin haluaa Viktorin kaikki liiketoimet. Alkaa mieletön jahti rajan yli Sortavalaan, jossa Viktor tapaa parhaan ystävänsä Karpovin, nykyisen vihollisensa.

Kirjan henkilöt ja tilanteet ovat luultavimmin keksittyjä, mutta ne voisivat olla vaikka mistä maailmanluokan vakoilujännäristä. Siihen malliin Viktor käyttää koodisanoja ja hävittää radioita. No, Viktorillahan on kavereita vaikka missä ja lopuksi hän "voittaa" sotansa. Tähän venäläiseen "kaverin karkoittamiseen" kuuluu kuitenkin, että Viktor lupaa pitää huolta entisen parhaan ystävänsä isovanhemmista kun Karpov kerran itse estyy tekemästä sitä "karkotuksensa" takia.

Rönkä kirjoittaa vähän nykäsmäiseen tapaan sankarista, joka on "pahis", mutta jolla on kuitenkin moraali ja joka tekee rikoksiaan tiukoissa moraalin asettamissa rajoissa. Korhonen (poliisi) taas on hyvä ystävä juuri niin kuin roisto ja poliisi vain voi.

Matti Rönkä: Ystävät kaukana (2005) Gummerus
Arvio: *** Tasaisen varmaa Rönkää

Agatha Christie: Salainen vastustaja

En muista koska olen lukenut tämän ensimmäisen kerran, mutta en ollut varmaan vielä ylä-asteellakaan silloin. Muistan vain kuinka Tuppence-neiti oli suosikkini: reipas, oma-aloitteinen, aikaansaapa.

En muistanut juonta kovin hyvin, mutta tunnistin murhaajan heti kun hänet mainittiin. Siitä voisi päätellä että muistan kuitenkin jotain. Tarina muistutti vähän Boullen "Herrasmiehen ammattia". Boullen kirja julkaistiin kuitenkin vasta 1960-luvulla joten on helppo päätellä kumpi teos oli ensin. Tässäkin oli täysi psykopaatti, herra Brown, joka manipuloi kaikkia pääministeristä lähtien.

Luulen, että tämä kirja on jäänyt Christien muun tuotannon varjoon. Tämä on hyvä kirja, muttei millään Christien parhampien tasoa. Rima on kuitenkin hyvin korkealla.

Agatha Christie: Salainen vastustaja (The secret adversary 1922) WSOY, suom. Eva Siikarla
Arvio: *** Legendaarinen

25.9.2009

Alexander McCall Smith: Oivallinen aviomies, Mma Ramotswe tutkii

On väärin sanoa näitä dekkareiksi. Joku asioita ymmärtämätön saattaa juonen pääpiirteistä päätellä, että selvä dekkarihan se on, mutta mielestäni nämä Mma Ramotswet on positiivuus-pakkauksia. Niissä saattaa olla jotain yksityisetsivälle sopivia tehtäviä, mutta pääosassa on kyky lukea ihmisiä, tukea heitä ja parantaa maailmaa eikä niinkään selvittää rikoksia.

Tässäkin kirjassa oli kolme selvitettävää asiaa, joista vain yksi oli selkeästi rikos. Siinä saatiin syyllinen selville, mutta epäselväksi jäi rangaistiinko häntä koska tai saatiinko edes kiinni. Toinen muista tapauksista "selvitettiin" mutta varsinaiselle tilaajalle sitä ei kerrottu ja kolmas tapaus oli tyypillinen "pettääkö aviomieheni minua"-asiakas ja joka paljasti ihan toisenlaisen vireillä olevan rikoksen.

Mma Makutsi ja Charlie ottivat molemmat lopputilin vuorollaan, mutta tulivat takaisin häntä koipien välissä. Sekin on niin inhimillistä.

Tästä kirjasta tuli sellainen olo, että minäkin haluan muuttaa Botswanaan: siellä ei ole kovin isoja huolia kenelläkään, ei asuntolainaa, ei strategioita eikä kvartaaleja. On vaan lämmintä ja lehmiä ja kurpitsaa lihan kanssa.

Alexander McCall Smith: Oivallinen aviomies, Mma Ramotswe tutkii (The good husband of Zebra Drive 2007) Otava, suom. Jaakko Kankaanpää
Arvio: *** Niin ihanan positiivinen

22.9.2009

George R. R. Martin: Korppien kestit

Kirja käsittelee kaikkia niitä hahmoja joita vihaan ja halveksin: Cerseitä, Jaimea ja Sansaa. Onneksi seassa on muutama luku myös Samwellia, Aryaa ja Briennea. Pettymys on se, että Catelyn on muuttunut kuoltuaan paljon kovemmaksi eikä anna anteeksi edes Briennelle.

Kirjailija pyytää kyllä lopuksi anteeksi ja sanoo, että seuraava kirja sitten kertoo Jonista, Stannisista ja Danysta. Ilmeisesti se tarkoittaa, että ajallisesti ei päästä yhtään eteenpäin vaan jauhetaan samoja aikoja kun tässäkin, mutta eri ihmisille ja eri paikoissa. Toivoisin vaan, että tulisi jo talvi ja kevätkin vielä...

Tätä kirjaa lukiessani aloin taas miettiä yhtäläisyyksiä "Taruun". Luulisi englanninkielisessä maailmassa nimiä riittävän, mutta tässäkin on Samwell, jolla on samanpituinen ja samantyylinen sukunimi kuin "Tarussakin" (Gamgi - Tarly).

George R. R. Martin: Korppien kestit (A feast for crows 2005) Kirjava, suom. Satu Hlinovsky
Arvio: * Täysin turha kirja

20.9.2009

Matti Rönkä: Hyvä veli, paha veli

Röngän hahmo, Viktor Kärppä, kulkee koko ajan lain ja järjestyksen rajalla. Välillä poiketen myös rajan toiselle yli, mutta silti Kärppä ei ole pahis, päinvastoin. Hän auttaa sukulaisiaan ja muita inkeriläis-maahanmuuttajia käytännön asioissa. Ketä tahansa hän auttaa rahasta.

Kärppä on myös filosofi. Hän on toisaalta suomalainen, mutta näkee yhteiskuntamme myös ulkopuolisen silmin. Kirjan loppupuolella, käydessään Pietarissa Primorskajalla, hän nostaa esille ajatuksen, että Venäjällä elämä on helpompaa kuin Suomessa. Sitä ajatustahan meidän suomalaisten on vaikea niellä. Kärppä ajattelee näin: "Tehdä kyselemättä töitä, olla huolehtimatta ja ajattelematta liikaa. Olla kuin kotonaan." Siitä seuraa välttämättä ajatus siitä, että miksi elämä Suomessa on niin paljon vaikeampaa. Itse ajattelen sen niin, että Venäjällä tarmosta menee suurempi osa selviytymiseen. Silloin ei jää niin paljon energiaa miettiä ilmastonmuutosta, kehitysmaita ja terrorismin vastaista sotaa.

Matti Rönkä: Hyvä veli, paha veli (2003) Gummerus
Arvio: *** Vähän mitäänsanomaton

19.9.2009

Anne B. Ragde: Erakkoravut

Kun luin "Berliinin poppeleita" luulin että se olisi ainokainen. RJS kuitenkin valaisi minua ja kertoi että kyse onkin 3-osaisesta sarjasta ja että tämä toinen osa olisi enemmänkin vain pakollinen paha ennen kolmatta ja viimeistä kirjaa.

Kun lähtee lukemaan kirjaa ilman sen suurempia odotuksia niin yleensä kirja onkin odotettua parempi. Niin kävi nytkin. Tässä kirjassa syvennettiin kaikkia hahmoja, mutta esim. Margido ja Torunn saivat myös aivan uusia piirteitä. Edelleenkin Erlend oli ehdottomasti vaikuttavin hahmo kaikista. Toivon etä kolmannessa kirjassa Erlendin ja Krummen suuret suunnitemat talon osalta eivät onnistu vaan myös heidän täydellisessä elämässään olisi takapakin hetkiä.

Edelleen olen sitä mieltä, että Ragde olisi tehnyt fiksummin kun olisi jättänyt homman "Berliinin poppeleihin". Ei aina ole pakko tehdä jatko-osia ja luulen että joka tapauksessa kolmaskin osa jättää langanpäitä auki. Miksei niitä siis voinut jättää heti ensimmäisen oan jälkeen vaan rauhaan...

Anne B. Ragde: Erakkoravut (Eremittkrepsene 2005), suom. Tarja Teva
Arvio: **** Ei mikään "välikirja"

15.9.2009

Agatha Christie: Stylesin tapaus

Kirjaa, jonka on lukenut näinkin monta kertaa, on todella vaikea arvioida samalla tavoin kuin ihan ennen lukematonta kirjaa. Aikaisemmin kun olen lukenut tätä, en ole tiennyt että tämä kirja oli Agatha Christien ensimmäinen julkaisu. Siitä huolimatta Hercule Poirot on niin valmis ja loppuun asti mietitty hahmo: välkky, mutta myös romanttinen tarpeen tullen.

Juoni on hyvin moniselkoinen ja hyvin kekseliäs. Muistin koko ajan miten mr Inglethorp ja miss Howard luulivat pääsevänsä pälkähästä, mutta samalla sen ympärille ja kokonaan sivuunkin oli rakennettu sellainen show (esim. John Cavendishin oikeudenkäynti) että mielenkiinto pysyi yllä vaikka loppuratkaisu olikin ennakkoon selvillä.

Joskus väitetään että Christie antaa lukijalle kaikki samat vinkit kuin ne jotka jutun ratkaisevalla päähenkilölläkin on. En ole koskaan uskonut sitä, mutta pitäisi varmaankin tavata joku kirja lause lauseelta läpi ja tarkistaa asia. Jos teen sen joskus, niin tämä kirja olisi hyvä kohde: sopivan lyhyt, mutta samalla tarpeeksi monimutkainen.

Agatha Christie: Stylesin tapaus (The mysterious affair at Styles 1920) WSOY, suom. Paavo Lehtinen
Arvio: **** Klassikko

6.9.2009

Alan Drew: Vesipuutarhat

Kirja oli ihan hyvä, juoni oli vaan liian itsestäänselvä ja ennalta-arvattava. Muslimi-kurdi-tyttö ja kristitty-jenkki-poika rakastuvat muslmimaassa. Tilanne voisi päättyä kunniamurhaan, mutta se päättyy tytön itsemurhaan.

Minua niin riepoo, että uskonnon nimissä riistetään ihmisiltä oma tahto, erityisesti tämä kohdistuu tyttöihin ja naisiin. Omista ajatuksista ja haluista pitää vaieta jotta saa yhteisön hyväksynnän. Tytöiltä odotetaan kiltteyttä, tottevaisuutta, palvelemista ja pojilta taas reippautta, kyynärpäitä ja voittamista. Tilanne oli hyvin samankaltainen vielä 150 vuotta sitten länsimaissakin, mutta pikkuhiljaa tyttöjen koulunkäynnin ja naisten työssäkäynnin hyväksymisen jälkeen tilanne on ihan toinen. Niin kuin tässäkin kirjassa todettiin niin maailma on muuttunut ja hyvin tiukka koraanin tulkinta on yhä vaikeampi asia esittää lapsille, jotka näkevät jo internetissä kaiken.

Alan Drew: Vesipuutarhat (Gardens of water 2008) Otava, suom. Satu Leveelahti
Arvio: *** Keskinkertainen

George R. R. Martin: Miekkamyrsky 2 - Tulen ja jään laulu - osa 3 nide 2

Tämä osa oli virkistävä. Ruumiita tuli oikein olan takaa, mutta alusta asti minulla on ollut sellainen olo, että juuri Branin, Jonin ja (toivottavasti) Aryankin roolit tulee olemaan tärkeitä Starkien jatkon kannalta. Joffreyn kuolema oli minusta erittäin sopivaa ja toisaalta Robbinkin, koska juuri hän oli aiheuttanut epäsovun Freyn ja Starkin välille. Haluaisin vain tietää viittasiko se, ettei Robbin vaimo ja vaimon sukulaiset piitanneet Robbin hurjasudesta, petturuuteen. Luultavasti en saa tietää sitä koskaan...

Juonen kannalta minua kiinnostaa suunnattomasti ser Barristan Rohkean motiivi alkaa palvella Daenyrysta. Jos Selmy koki sen oikeaksi niin siirtyykö moni muukin ritari esim. Stannisin puolelta vielä lohikäärmeiden puolelle. Yksityiskohtana Jaimen ja Briennen suhde on ollut suorastaan koominen, molemmat halveksivat ja jopa vihaavat toisiaan, mutta silti auttavat toisiaan pois pulasta.

Pikkuhiljaa tässä tarinassa alkaa tapahtua enemmän ja enemmän kaikkea fantasialle tyypillistä "yliluonnollista". Se on ärsyttävää kun ei itse tiedä missä mahdollisten asioitten raja kulkee. Esimerkiksi jos ser Beric ei kuole niin voivatko muutkin jäädä henkiin.

Hauska ykstyiskohta nimien samankaltaisuudessa muuhun kirjallisuuteen nähden on Pikkusormen etunimi Petyr. Hyvin samanlainen hahmo on Rowligin Pottereiden Peter Piskuilan: hyvisten puolella periaatteessa, mutta pettää kaikki tarpeen tullen. Muutenkin nimimaailma alkaa jo vähän avautua kun on lukenut ne tärkeimmät nimet jo niin moneen kertaan niin monessa yhteydessä.

Nyt harmittaa että on enää yksi kirja jäljellä ja sen jälkeen ties kuinka pitkä odotus seuraaviin. Voi olla että se "A dance with dragons" pitää lukea jopa englanniksi. Vinkkinä kaikille, jotka eivät ole vielä aloittaneet tätä sarjaa: ÄLKÄÄ ALOITTAKO ENNEN KUIN KAIKKI OSAT ON JULKAISTU!!!

Kirjojen huono (fyysinen) laatu on todella äryttävä piirre. Suomennoksetkin ovat aika huonoja mutta paranevat selvästi loppua kohden. Edellisessä kirjassa sivuja oli nidottu väärään järjestykseen ja toiset irtoili. Jenkeissä osa näistä on ollut Best seller-ykkösenä, mutta Suomessa tällaista pidetään niin marginaalisena ettei isot kustantajat ole edes kiinnostuneita. Sitten on pakko perustaa joku pienellä rahalla toimiva pikkukustantamo ja jälki on tällaista. Iso kiitos silti Kirjavalle että ovat ryhtyneet näin merkittävään hommaan.

George R. R. Martin: Miekkamyrsky 2 - Tulen ja jään laulu - osa 3 nide 2 (A storm of swords 2: Blood and gold 2000) Kirjava, suom. Satu Hlinovsky
Arvio: *** Parempi kuin edelliset

3.9.2009

George R. R. Martin: Miekkamyrsky 1 - Tulen ja jään laulu - osa 3 nide 1

Tämän sarjan ongelma on aika-jana. Kerronta perustuu koko ajan vaihtuvaan näkökulmaan ja ajanjaksoon. Tapahtumia seurataan niin monessa paikassa ja niin monin silmin, että lopputulos on sillisalaatti. Tähän tuo oman lisähankaluutensa asioiden hidas eteneminen ja vanhojen (monta tuhatta vuotta sitten - alle sata vuotta sitten) tapahtumien yksityiskohtien jatkuva puiminen. Tolkienilla oli Tarunsa liitteenä aikajana, jossa käytiin läpi aikajärjestyksessä kaikki asiat. Vanhat jutut vähemmän tarkemmin ja varsinaisen tarinan asiat päivä päivältä, samalla näyttäen mitä tapahtui samaan aikaan kuin joku toinen asia. Luulisin, että Martinilla on olemassa sellainen, tai muuten lopputulos on oikeastikin sillisalaatti, mutta sen julkaiseminen olisi vielä liian aikaista kun sarja on kesken. Esimerkiksi tarina Robertin valtaannoususta on kerrottu niin monella suulla ja niin moneen kertaan, että on tosi vaikeaa hahmottaa kokonaisuutta.

Toinen ongelma sarjassa on nimet. Pahimmassa tapauksessa jollain ihmisellä on kolme eri nimeä, joilla kirjailija häntä kutsuu. Joskus jopa kahdella eri nimellä samassa virkkeessä. Kaikilla on tietenkin etunimensä ja sukunimensä. Etunimi on kuitenkin lähes aina sama kuin jollain muullakin, kun ylhäiset nyt vaan nimeää lapsensa aina jonkun mukaan. Sukunimi on yleensä sama kuin isän sukunimi, paitsi äpärillä ja naiduilla naisilla. Kaikilla on myös joku arvonimi, joka saattaa juontaa juurensä esim. asuinpaikkaan. Kolmanneksi monella on vielä jonkinlainen lisänimi, haukkumanimi tai arvonimi. Esimerkiksi Robert Baratheon, Kuningas, Vallananastaja. Tästä seuraa sellainen soppa, että joskus kaipaisi kunnon hakuteosta aiheesta. Täytyy toivoa että suomentajalla on sellainen, koska eihän voi mitenkään muistaa miten nämä kaikki sadat nimet on käännetty tai onko käännetty ollenkaan.

Kolmas ongelma on kerrontatapa, jossa pompataan aina jännästä kohdasta jonnekin ihan muualle. Kun siihen sitten palataan, niin on tapahtunut aivan liikaa että voisi muistaa kaiken sen jännityksen ja nauttia asian ratkeamisesta. Luulen että kirjailija yrittää käyttää sitä tehokeinona siinä onnistumatta. Luin joskus Tarua niin, että seurasin yhtä tarinan haaraa kerrallaan hyppimällä yli muista kappaleista. Tämä sarja kannattaa ehkä lukea ainakin toisella kerralla niin. Sen pitäisi olla helppoa, koska kappaleet on aina nimetty näkökulmahenkilön mukaan.

No sitten juoni. Tässäkään ei suurempia tapahtunut: Robb oli mennyt naimisiin, Sansa pakotettiin naimisiin, Joffreyn häät oli valmisteilla, Arya edelleen karussa, kuten Bran ja Rickonkin, Jon karkasi lopussa villien luota, Yövartio palasina, Samwell on osoittanut urheuttaan.

Kaiken kaikkiaan tämän kolmen kirjan tapahtumat olisi voinut helposti tiivistää vaikka yhdeksi kirjaksi, jossa ensin käydään taustat läpi ja sitten seurataan tapahtumat tiiviisti. Tässä on aivan liikaa diiba-daabaa...

George R. R. Martin: Miekkamyrsky 1 - Tulen ja jään laulu - osa 3 nide 1 (A storm of swords 1: Steel and snow 2000) Kirjava, suom. Satu Hlinovsky
Arvio: *** Puiseva